Tanssikoulu DCA - Paras paikka oppia
DCA 10 vuotta 
kaisa

Kaisa

LUONNEHDINTA

Aloitin tanssin 9-vuotiaana Tanssikoulu DCA:lla vuonna 1999 ja siitä lähtien olenkin ollut mukana tanssikoulun toiminnassa. Ensimmäiset tanssitunnit vietin alkeistunneilla, joista myöhemmin siirryin erikoiskoulutusryhmään ja DCA Dancereihin. Erilaisia esiintymis- ja kilpailukokemuksia on kertynyt rutkasti, sillä aloitin kisaamisen vuonna 2003. Tanssikokemusta on kertynyt myös Tukholman Ballet Akademista, jossa kävin puolen vuoden ajan säännöllisesti tanssimassa. Myöhemmin tanssimisen into alkoi houkuttaa myös tanssinopetukseen. Aloin toimia opettajien sijaisena DCA:n tanssitunneilla, minkä lisäksi pidin nuorten tanssitunteja Olarin Voimistelijoissa vuonna 2007.
Tanssi on aina ollut jokapäiväinen osa elämääni ja siksi on ihanaa välittää tanssiniloa myös lapsille ja nuorille. Opettajana pyrin olemaan kannustava, mutta samalla myös vaativa. Pyrin löytämään oppilaiden omat vahvuudet ja kehittämään niitä eteenpäin.  Tavoitteeni on, että tunneilla opitaan, mutta pidetään myös hauskaa! !

ESIINTYMISKOKEMUS

Sokos
Diesel
Lumene
Muoti- ja kauneusmessut 2007
Muoti- ja kauneusmessut 2008
Silja Line Urban look 2008
Leipzig, Saksa, nykytanssiesitys

KILPAILUKOKEMUS

MM 2008
2.sija           Jazztanssi pienryhmä
2.sija           Jazztanssi muodostelma

SM 2008
1.sija           Muodostelmashowtanssi
2.sija            Disco Dance pienryhmä

SM 2007
1.sija            Disco Dance pienryhmä
2.sija           Showtanssi pienryhmä
4.sija           Disco Duo

SM 2006
1.sija           Disco pienryhmä

SM 2005
3.sija                  Hip hop pienryhmä

SM 2004
1.sija                   Showduo junnut
3.sija                  Showmuodostelma

SM 2003
1.sija           Showduo junnut