Tanssikoulu DCA - Paras paikka oppia
DCA 10 vuotta 
jutta_cv

Jutta

LUONNEHDINTA
Jutta on energinen ja monipuolinen tanssija, joka taitaa eri tanssityylejä baletista hiphoppiin. Hän on toiminut vakituisena tanssinopettajana Tanssikoulu DCA:ssa vuodesta 2005 opettaen show-, hiphop-, jazz-, disco- sekä lastentanssia lapsille, nuorille ja aikuisille. Lähivuosina Jutta on tehnyt koreografioita eri tanssiryhmille sekä voimistelijoille. Jutan hiphop-koreografioita on esiintynyt mm. viime vuoden SM-, EM- ja MM-kilpailuissa hyvällä menestyksellä.

Jutta on aloittanut tanssin jo nuorena telinevoimistelun ohella tanssien discotanssia sekä balettia silloisessa Suomen Kansallis Oopperan balettikoulussa. Vuodesta 1999 lähtien Jutta on toiminut itsenäisenä tanssijana Step Up Dancers- tanssiryhmässä.

Jutalla on vahvaa kokemusta kilpailemisesta jo vuodesta 1997 lähtien ja monia SM-mitaleja on kertynyt kaappiin niin disco-, show- kuin hiphop-lajeissa. Jutta on edustanut Suomea myös kansainvälisellä tasolla vuodesta 2000 lähtien.

Opettaessaan Jutta painottaa oppilailleen tanssin riemua ja itsensä kehittämistä hyvänä tanssijana sekä ihmisenä. Opetustyössään hän on hellästi vaativa ja ohjeistaa jokaista oppilastaan löytämään omat vahvuudet tanssijana. Jutalle itselleen tanssi on "se oikea" tapa ilmaista itseään. Siksi hän kehoittaakin kaikkia eri-ikäisiä ja -tasoisia ihmisiä tanssin pariin.

KOULUTUS
1998 - 2005 - Suomen Taitovoimistelu Klubi
-telinevoimisteluvalmentaja, koreografi

1999 - Step Up Oy
-tanssija, malli

2005 - 2007 Helsingin Tanssiopisto
-tanssinopettaja

2005 - Anifin Oy / Dance Center Anitra Ahtola
-tanssinopettaja, koreografi

Paljo erilaisia koreografioita tanssiesityksiin, muotinäytöksiin ja kilpaileville tanssijoille.

TUOMAROINTIKOKEMUS:
2007 - SM-kilpailut Disco-lajit
2008 - SM-kilpailut Disco-lajit
2009 - SM-kilpailut Disco-lajit

TYÖKOKEMUS
1998 - 2005 - Suomen Taitovoimistelu Klubi
-telinevoimisteluvalmentaja, koreografi

1999 - Step Up Oy
-tanssija, malli

2005 - 2007 Helsingin Tanssiopisto
-tanssinopettaja

2005 - Anifin Oy / Dance Center Anitra Ahtola
-tanssinopettaja, koreografi

Paljo erilaisia koreografioita tanssiesityksiin, muotinäytöksiin ja kilpaileville tanssijoille.

2007 - SM-kilpailut Disco-lajit
2008 - SM-kilpailut Disco-lajit
2009 - SM-kilpailut Disco-lajit

Lukuisia muotinäytöksiä mm.
Luhta
Stockmann
Nanso
Marimekko
Tiia Vanhatapio
Ice Peak
Triumph
Linnanmäki
Seppälä
Halti
Halonen
Z.I.P.
Helsinki Design Week
Fashion Night
Plan-gaalat

KILPAILUKOKEMUS
1999
Disco Freestyle SM 1.
2000
Disco Freestyle SM 3.
Show Muodostelma SM 2.
2001
Disco Freestyle SM 1.
Disco Freestyle MM 12.
2002
Disco Freestyle SM 1.
Disco duo SM 2.
2003
Hip Hop Muodostelma SM 1.
Hip Hop Muodostelma MM 12.
Hip Hop duo MM 12.
2004
Hip Hop Muodostelma SM 4.
2005
Hip Hop Muodostelma SM 1.
2006
Show Muodostelma SM 1.
2009
Hip Hop duo SM 3.
Nykytanssi pienryhmä SM 6.


MENESTYNEET KOREOGRAFIAT:
2006
Hip Hop Muodostelma lapset "Robotit" SM 2.
Hip Hop Muodostelma juniorit "Streetlife" SM 2.
2007
Hip Hop Muodostelma lapset "Karkulaiset" SM 1.
Hip Hop Muodostelma juniorit "Time" SM 2.
Hip Hop duo lapset SM 2.
Show soolo naiset "I am never broken" SM 2.
2008
Hip Hop Muodostelma lapset "Mekaanikot" SM 1.
Hip Hop Muodostelma juniorit "Le Metro" SM 2.
Hip Hop pienryhmä lapset "DCA Street Kidz" SM 1.
Hip Hop pienryhmä juniorit SM 3.
Hip Hop pienryhmä Lets Dance Cup 2.
Hip Hop soolo tytöt lapset SM 4.
2009
Hip Hop Muodostelma juniorit "Think or Shrink" SM 2.
Hip Hop pienryhmä lapset "DCA Street Kidz" SM 1.
Hip Hop pienryhmä juniorit SM 2.
Hip Hop pienryhmä Lets Dance Cup 2.
Hip Hop duo lapset SM 2.
Hip Hop duo juniorit SM 2.
Hip Hop duo Lets Dance Cup 2.
Hip Hop duo aikuiset SM 3.
Hip Hop soolo lapset pojat SM 1.
Hip Hop soolo lapset pojat SM 2.
Disco duo lapset SM 4.
Hip Hop soolo juniori tytöt Pohjois-Amerikan MK 1.