Tanssikoulu DCA - Paras paikka oppia
DCA 10 vuotta 
anniina

Anniina

LUONNEHDINTA

Anniina kuvailee itseään tanssijana monipuoliseksi. Taidetanssin ohella Anniinan intohimona ja rakkautena ovat katutanssilajit. Virallisen tanssijan koulutuksen Anniina on hankkinut Tukholman Danshögskolanista sekä Teatterikorkeakoulusta Helsingistä. Katutansseja Anniina on treenannut Helsingin lisäksi myös Tukholmassa, Osakassa, Lontoossa, New Yorkissa, Pariisissa ja Tallinnassa. Anniina pyrkii olemaan aktiivisesti mukana erilaisissa tanssitapahtumissa ja edistää kaikin tavoin suomalaista tanssikulttuuria.

Anniina on iloinen ja energinen opettaja, joka paneutuu työhönsä koko sielullaan. Haasteiden vastaparina Anniina painottaa tanssin riemua
ja heittäytymistä musiikin vietäväksi tunneillaan. "Haluan, että tunneillani treenataan täysillä, mutta turhia murehtimatta. Uskon tekemällä ja kokeilemalla oppimiseen
ja tanssijoiden yksilöllisyyden kehittämiseen. Nautin opettimisesta ja haluan jakaa tanssista löytämääni iloa ja energiaa oppilailleni".

Tuntikuvaukset

Anniinan street-tunneilla jammaillaan alusta loppuun opetellen erilaisia katutansseille tyypillisiä ”grooveja”, askeleita ja isolaatioita. Tunneilla tärkeintä hyvän fiiliksen ja musiikin ohella on oman tyylin kehittäminen opittujen tanssisarjojen- ja harjoitusten avulla. Iloinen ja energinen jamittelu siivittävät teknisiäkin osioita, jotka toistuvat läpi kauden luoden perustan katutanssilajien hallinnalle. Treenaamme myös erilaisia rytmejä ja lihaskuntoa; venyttelyä ja katutanssin historiaa unohtamatta. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan tanssimaan!

Show-tunnit puolestaan starttaavat tanssillisen vauhdikkailla lämmittelyillä lihaskunto- ja venyttelyosioineen, joista siirrytään keskilattialla tehtäviin erilaisiin tekniikkaharjoituksiin. Treenaamme lattian poikki sekä pieniä liikkuvia tanssisarjoja, että jo hieman vaativampaa tekniikkaakin. Tunnilla tanssitaan mahdollisimman paljon, sarjat vaihtelevat lyyrisestä vauhdikkaaseen jazztanssiin, jossa vaikutteet tulevat tämän päivän modernista tanssista ja katutansseista. Keskitason tunneillani työstetään musikaalisuutta, liikkeen dynamiikkaa sekä puhdasta ja toimivaa tanssitekniikkaa. Tietenkin nauttien tanssin ilosta ja treenauksen synnyttämästä positiivisesta energiasta!

KOULUTUS

  • Tanssijan maisterin koulutus, Teatterikorkeakoulu Helsinki, valmis 2011.
  • Tanssitaiteen kandidaatin koulutus, Danshögskolan Tukholma, 2009.
  • Käyttäytymistieteen ylioppilas Helsingin Yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitoksella (luokanopettajan maisterikoulutus) 2004 alkaen.
  • Konstnärligt Collegeår för streetdansare (30 etc.). Vuoden kestävä hip-hop- tanssikoulutus Tukholman Danshögskolanissa 2004–2005. Opettajina suurin osa Ruotsin parhaista jazztanssi-, streetdance- ym. pedagogeista ja koreografeista.
  • Ylioppilastutkinto Sibelius-lukion tanssilinjalla Helsingissä, kevät 2003.

TYÖKOKEMUS

  • Tällä hetkellä olen työsuhteessa Stepup Showschoolin ja Dance Center Anin kanssa.
  • Olen opettanut vuodesta 2004 lähtien vakituisia tunteja ja erilaisia tiivis- ja intensiivikursseja. Töitä olen tehnyt ympäri Suomea ja Tukholmassa. Helsingissä olen työskennellyt nykyisten työnantajieni lisäksi Tanssikeskus Footlightissa ja Yliopistoliikunnalla.