Inka Hirva
LUONNEHDINTA Olen aloittanut tanssimisen tanssikoulu Dca:lla vuonna 2003 erikoiskoulutus ryhmässä ja tanssitaival on jatkunut tähän asti. Harjoitteluni on ollut koko ajan aktiivista ja tunneilla on käyty ainakin 5-6 kertaa viikossa. Kisakokemuksia, esiintymisiä ja erilaisia tanssitapahtumia on kertynyt monia kuluneiden vuosien aikana. Tanssiminen on aina ollut minulle tärkeä ja iso osa elämää ja se on aina ollut eräänlainen tapa unohtaa kaikki kiire sekä murheet. Eniten tanssissa olen aina pitänyt esiintymisestä ja omien ideoiden toteuttamisesta. Opettamisen olen aloittanut vuonna 2007 ja sen jälkeen olen mm. pitänyt tunteja Olarin Voimistelijoissa, Movella, kuntokoulu Granissa ja nyt aloitan omat lasten tuntini tanssikoulu Dca:lla. Tanssikoulu DCA:ssa olen sijaistanut 2 vuotta säännöllisesti lasten, nuorten ja teinien tunteja Tunneillani minulle on tärkeää, että lapsilla on vastassa haasteita unohtamatta tanssin riemua ja itsensä kehittämistä. Opetustyössäni olen innostava, kannustava ja vaativa. Kannustan jokaista oppilasta löytämään ovat vahvuudet. Tärkeää on, että lapsi kokee myös onnistumisen tunteen. Tunneilla on tärkeää uskaltaa olla juuri se mitä on ja oppia työskentelmään ryhmässä ottaen muut huomioon. Kun työskennellään ryhmässä on myös tärkeä pitää tietty tiukkuus, mutta antaa lapsille täysi luovuus tanssissa.
KOULUTUS YO 2009, Sibelius-lukio (tanssilinja)
KOKEMUS
Tanssikokemus:
Nanso Luhta Icepeak Nanso Silja Line, Urban look -show 2008 Muoti- ja kauneusmessut 2007,2009
Kilpailukokemus:
SM 2009 3.sija showmuodostelma SM 2008 3.sija showpienryhmä 2.sija Disco Dance pienryhmä SM 2007 1.sija Disco Dance pienryhmä SM 2006 2.sija Disco Dance pienryhmä SM 2004 2.sija Showduo juniorit
|