Tanssikoulu DCA - Paras paikka oppia
DCA 10 vuotta 
oona

Oona

LUONNEHDINTA

Aloitin tanssimisen jo 3-vuotiaana Kauniaisissa klassisen baletin merkeissä. Vuonna 1999 DCA:n perustamisvuotena siirryin sinne jatkamaan tanssiharrastustani ja intoni vain kasvoi. Vuosi vuodelta harjoittelu määräni viikossa kasvoivat ja vuodesta 2003 asti olen kuulunut tanssikoulun erikoiskoulutusryhmään. Tanssista on tullut minulle elämäntapa, jonka toivon jatkuvan läpi elämän. Esiintymis- ja kilpailukokemusta minulle on kertynyt myös todella paljon jo pienestä lähtien, mm muotinäytösiä ja esiintymisiä muissa tapahtumissa.

Viimeset pari vuotta olen sijaistanut DCA:n tanssitunteja ja opettanut hetken vakituisesti Lauttasaaren liikuntakeskuksessa. Tunneilla haluaisin lapsille ja nuorille välittyvän saman innostuksen, jota minä tunnen tanssia kohtaan. Tärkeintä tanssimisesa on hauskuus ja nauttiminen, mutta tietenkin keskittyminenkin on tärkeää. Olen luonteeltani hyvin iloinen persoona ja toivoisinkin muidenkin tuntevan tunneillani tanssin iloa!

Koulutus
Lukiolainen ( kauniaisten lukio)

TYÖKOKEMUS
- SM 2004: pronssi, showmuodostelma aikuiset
- SM 2005: kulta, showmuodostelma juniorit
- SM 2006: kulta, pienryhmä juniorit; hopea, showsoolo juniorit; pronssi, showduo juniorit
- SM 2007: kulta, discopienryhmä aikuiset
- SM 2008: pronssi, pienryhmä aikuiset
- MM 2008: hopea , pienryhmä aikuiset; hopea, showmuodostelma aikuiset
- SM 2009: kulta, showpienryhmä aikuiset; kulta, production avoin sarja; pronssi, showmuodostelma aikuiset; kulta, discomuodostelma aikuiset; pronssi, discopienryhmä aikuiset
- SM 2010: pronssi, showmuodostelma aikuiset; kulta, discomuodostelma aikuiset; kulta, discopienryhmä, aikuiset