Tanssikoulu DCA - Paras paikka oppia
DCA 10 vuotta 
jenny

Jenny

LUONNEHDINTA
Jenny Silfver on kokenut ja menestynyt tanssija/tanssinopettaja  joka keskittyy katutansseihin, erityisesti poppingiin ja lockingiin. Jenny on esiinytyt, kilpaillut ja opiskellut katutansseja laajalti niin ulkomailla kuin Suomessakin.  Virallisen koulutuksen Jenny on saanut Labanista Lontoosta (Tanssitaiteen kandidaatti) sekä Tukholman Danshögskolanista.  Jenny on myös aktiivisesti mukana viemässä katutanssikulttuuria eteenpäin Suomessa, esim. SADE ry  ja Superfunk.

Opettajana Jenny on iloinen ja kannustava. Tunneillaan hän haluaa välittää oppilailleen tanssin ja musiikiin tuomaa hyvää fiilistä. Tanssin ilon, luovan asenteen, hyvän tekniikan ja tanssilajin historian tuntemisen kautta Jenny kannustaa oppilaiden itsensä kehittämistä tanssijana.

Koulutus

2005-2008 . BA Hons in Dance Theatre, Laban, Lontoo, Iso-Britannia.

Kolmevuotinen tanssijan ammattiin valmistava opinto-ohjelma sisältää mm. harjoitusta klassisessa baletissa sekä eri nykytanssitekniikoissa esim. Cunningham, Graham, release ja kontakti-improvisaatio sekä opintoja koreografiassa, choreologiassa, tanssitaiteen historiassa ja Laban-notaatiossa.

2004-2005. Luova collegevuosi (20 korkeakoulu pistettä) katutanssijoille, Danshögskolan, Tukholma, Ruotsi.

Kurssi sisälsi harjoitusta klassisessa baletissa, jazzissa, nykytanssissa, kontakti-improvisaatiossa ja improvisaatiossa sekä street-tanssin tyyleissä locking, popping, breaking, house ja hip-hop. Myös pedagogiikka, tanssitaiteen analyysi sekä hip-hop-kulttuurin historia kuuluivat kurssin sisältöön.

2002-2004. Fysioterapian opinnot ammattikorkeakoulu Arcadassa, Helsinki.

2003. Hydrobic (vesijumppa)-ohjaajaksi valmistava kurssi, Svoli, Arcada, Helsinki.

2002. Ylioppilas, Specialiseringslinjen i bildkonst vid Helsingfors Svenska Normallyceum.

Kursseja/ jatkokoulutus (vuosilta 2008-2010) 

Toukokuu 2010. Lontoo, Iso-Britannia. Breakin’ Convention 10, workshops Sugapop, Poppin Pete.

Tammikuu 2010. Helsinki. Workshop Boogaloo Sam, Poppin Pete, Sugapop.

Joulukuu 2009. Osaka, Japani. Kuukauden ajan kävin Popping, Locking ja Soul Dance tunneilla Osakassa. Opettajina Acky (Fab5Boogz, 3DCrew), Gucchon (Fab5Bogz, Co-Thkoo), Kei (Fab5Boogz, Co-Thkoo), Yuki (OGS), Wild Cherry (OGS, Funky Diamond, Dr.Soul), You (Hilty&Bosch), Teddy Dan (Funky Diamond, Dr.Soul).

Marraskuu 2009. Helsinki. Workshops Sugapop, popping, locking.

Toukokuu 2009. Osaka, Japani. Popping, Locking, Souldance, opettajat samat kuin ylhäällä.

Joulukuu 2008. Osaka ,Japani. Kuukauden ajan kävin Popping, Locking ja Soul Dance tunneilla Osakassa.

Marraskuu 2008. Euro Locking Summit, Saksa. Opettajina Greg Campbellock Jr., Tony GoGo, Sugapop.

Elokuu 2008. Osaka, Japani. Kolmen viikon aikana kävin Popping, Locking ja Soul Dance tunneilla Osakassa. Opettajina samat kuin ylhäällä.

Kevät 2008. Lontoo, Helsinki ja Pariisi. Kevään aikana kävin lukuisilla Popping, Locking ja House Dance-kursseilla, opettajina Sugapop (Electric Boogaloos),Popping Pete (Electric Boogaloos), GoGo Brothers, Greg Campbellock Jr. (The Lockers), Fred (The Realness), Clara Bajado (Nike Dance Athlete, InDaHouse), Brian Green ja Mr.Wiggles (Electric Boogaloos, Rock Steady Crew).

TYÖKOKEMUS

Opetuskokemus (2007-2009) 

Elokuu 2009- Dance Center Footlight, 6 tuntia/viikko. Taidetehtaan Tanssiopisto, Porvoo, 5 tuntia/ viikko.

Tammikuu 2009-. Superfunk Family, Selix Oy. Superfunk Family on minun ja Jenni Tuunaisen perustama Poppingin ja Lockingin erikoisvalmennusryhmä. Ryhmiä on kaksi ja kahdentunnin-pituiset harjoitukset ovat kerran viikossa.

Kevät 2009. Dance Center Footlight. Soul Dance ja Hiphop 2 tuntia/viikko.

Lokakuu 2008. Locking ja Popping tiiviskurssit Helsingin Lokaviikolla Stoassa.

Syksy 2008. Sijaistuksia ja tiiviskursseja Helsingin eri tanssikouluissa mm. StepUp Show School, Dance Center Footlight ja Dance.fi Dance School. Lajina Popping, Hiphip, Locking ja nykytanssi.

Heinä-Elokuu 2008. Dance Center  Footlight, Helsinki. Nykytanssi ja jazz nuorille ja aikuisille. 8 tuntia/viikko, aloittelijoista keskitasoon.

Kevät 2008. Locking ja House-tunteja Lontoossa eri katutanssiryhmille mm. TK Spin ja Plague.

Heinäkuu 2007. Dance Center Footlight, Helsinki. Nykytanssi ja jazz nuorille ja aikuisille. 8 tuntia/viikko, aloittelijoista keskitasoon.

Esiintymiskokemus (valikoidut 2007-2010)

Kesäkuu 2010. Lindström Awards, Oppeera, Helsinki.

Maaliskuu 2010. Fazer Tutti Frutti-mainos, Woodpecker Film Oy.

Lokakuu 2009. Operaatio Pulssi, Popping esitys, Kanneltalo, Kannelmäki.

Elokuu 2009. UBD09, Helsinki. Dance.fi Company.

Heinäkuu 2009. Double J, Pipefest, Kajaani.

Helmikuu 2009. Ateneum, Helsinki. Dance.fi Company.

Lokakuu 2008. Dance.fi osallistui Pariisin Dance Delight vol.2 showcase-kilpailuun.

Syyskuu 2008. InDaHouse esiityi Urban Styles- festivaalilla Dundeessa Scotlannissa.

Heinä-Lokakuu 2008. Teimme Double J’ -duuona Jenni Tuunaisen kanssa Popping-esityksia eri tanssitapahtumissa mm. 2nd Payback (Jyväskylä), Pipefest (Vuokatti), SADE Festival (Helsinki) ja Helsingin Lokaviikot.

Elokuu 2008. Dance. Fi Company esiintyi URB08- festivaalilla Kiasmalla.

Kesäkuu 2008. Freestyleä Bollywood elokuvan kuvauksissa, Lontoo.

Toukokuu 2008. Esiinnyin Plague-ryhmän (Locking, Popping, House) ja The Engineers-ryhmän (Locking) kanssa Breaking Conventionilla Sadler’s Wells-teatterissa Lontoossa.

Maaliskuu 2008. Tanssin Majula Drammehn nykytanssi koreografiassa ”A as in Anything” Bonnie Bird teatterissa, Laban, Lontoo.

Helmikuu 2008. Esiintyminen Plague-ryhmän kanssa (Locking, Popping, House ja Hiphop) Move it-tanssimessuilla. Lontoo, Kensington Olympia.

Kevät 2007-Kesä 2008. Esiinnyin lukuisissa tapahtumissa Lontoossa InDaHouse-ryhmän kanssa. Mm. B-Supreme-tapahtuma (Queen Elisabeth Hall), Kurtis Blow:n Zulu Nation Anniversary-kiertue (Lontoo ja Brighton), Throwdown (Plan B), InDaHouse Clubnight (Digress), Musicalistic (Digress) ja Move it (Kensington Olympia).

Saavutuksia ja battlekokemuksia (valikoidut 2007-2010)

Helmikuu 2010. Winter SADE, Stoa Helsinki. 2on2 Freestyle battle, voittaja.

Tammikuu 2010. Juste Debout Finland, Kultuuritalo, Helsinki. Popping 2on2 semifinal.

Huhtikuu 2009. Tuomari Street SM 2009-kilpailuissa, Tampere.

Tammikuu 2009. Juste Debout Finland, Kulttuuritalo, Helsinki. Popping 2on2 semifinaali.

Joulukuu 2008. Cross Over battle-tapahtuma, Alley-Oop, Osaka, Japani. Popping 2on2, toinen sija.

Lokakuu 2008. Street Flow All Styles 2on2 battle, Helsinki, ensimmäinen sija.

Lokakuu 2008. JJ Street Popping 1on1 ja Locking 7 to Smoke battlet, Tallinna, Eesti. (Popping quaterfinals, Locking 7 best)

Heinäkuu 2008. UK Bboy Championships Scandinavian Eliminations, Helsinki. (Popping best 8 ja Locking best 8)

Helmikuu 2008. SADE Winterjam Helsinki, 2on2 All Styles Battle, toinen sija.

Tammikuu 2008. Juste Debout Finland, Helsinki (popping semifinal, locking quaterfinal)

Tammikuu 2008. Nordic Moves HipHop International Baltic, Helsinki, toinen sija.

Marraskuu 2007. Good Foot Battle, Loughborough England, ensimmäinen sija lockingissa, toinen sija poppingissa.